Euroopan unioni (EU) on Euroopan valtioiden liitto, joka perustuu laajentuneeseen poliittiseen ja taloudelliseen yhteistyöhön. Itse asiassa EU:ssa on yhtenäisen valtion piirteitä, mikä ei samalla mitätöi kunkin osallistujamaan suvereniteettia, kansallisia politiikan, talouden ja lakien erityispiirteitä. Jokaisen valtion kansallisen suvereniteetin vähimmäisrajoituksen perusteella on kuitenkin luotu ainutlaatuinen rakenne, joka on ensisijaisesti kansainvälisen julkisoikeuden kohde, eli se toimii itsenäisenä instituutiona.
Hanketta eurooppalaisen hallitustenvälisen yhteisön luomiseksi kehitettiin useita vuosikymmeniä. Pitkän mutta hedelmällisen työn tulos oli Maastrichtin sopimuksen allekirjoittaminen vuonna 1992 – siitä hetkestä lähtien Euroopan unioni aloitti olemassaolonsa. Hankkeen ydin oli, että aiemmin olemassa olevan talousyhteisön, johon alun perin kuului vain kuusi verovapaaksi ja tullivapaaksi vyöhykkeeksi yhdistynyt valtiota, pohjalta syntyi uusi, pohjimmiltaan ainutlaatuinen ja ennennäkemätön muodostelma – Euroopan unioni – ollaan luomassa. Tähän mennessä EU:hun kuuluu noin 30 valtiota, ja se jatkaa kasvuaan ja kehittymistä dynaamisesti.
On jo selvää, että Euroopan unionista on tullut eräänlainen katalysaattori Euroopan valtioiden poliittiselle ja taloudelliselle kehitykselle. Laillistettu ja säännelty integraatioprosessi vaikutti osaltaan kansalaisten hyvinvoinnin tason nousuun, EU:n talouden vahvistumiseen ja yleisiin myönteisiin trendeihin. Toisin kuin muut valtiot, hankkeen suunniteltu ja asiantunteva toteutus edisti Euroopan valtioiden liiton kehitystä sivistyneellä pohjalla, ihmisoikeudet ja vapaudet huomioon ottaen. Samanaikaisesti EU:n vahvistumisen kanssa itsenäisenä kokonaisuutena toteutettiin useita ohjelmia EU:n taloudellisen tasapainon tukemiseksi ja osallistujamaiden asukkaiden liikkuvuuden lisäämiseksi. Näin ollen Schengen-viisumin ja yhtenäisvaluutan euron käyttöönotto oli uusi askel EU:n kehityksen tiellä.
Eurooppalainen lähestymistapa valtioiden välisten siteiden vahvistamiseen on osoittanut tehokkuutensa onnistuneen työn esimerkillä. Tavalliselle ihmiselle EU:ssa asuminen on tarkoittanut vapaata liikkuvuutta, vapaata oleskelemista missä tahansa maassa (usein ehdoin), työn valinnan vapautta. Globaalimmassa mielessä EU:n kansalaisella (millä tahansa siihen kuuluvilla mailla) on useita kiistattomia etuja: hänen oikeuksiaan suojellaan kymmenillä direktiiveillä ja laeilla, ja niiden noudattamista valvovat jatkuvasti erityiskomiteat. EU:ssa on esimerkiksi muukalaisvihan ja fasismin torjuntakomitea, standardointikomitea jne. EU:n kansalaiset eivät tunne korruption ja byrokratisoinnin globaaleja ongelmia, he eivät ole tietoisia kaikenlaisista viivästyksistä ja viivästyksistä hakeessaan valtion elimiin.
Yleisesti ottaen EU toimii yhtenä valtiona unionissa, järjestäytyneenä yhtenäismarkkinana, jossa on yhteinen raha. Lisäksi EU:n erityisosastot kehittävät ulkopolitiikkaa ja sotilaallista turvallisuuspolitiikkaa yhtenäisen valtion (valtioliiton) käsitteenä.
EU:n organisaation periaatteita luonnehtien on tapana puhua ”temppelirakenteesta”, jota tukee kolme pilaria: ensinnäkin se on taloudellinen komponentti, joka perustuu organisaatioihin, jotka olivat olemassa jo ennen luomista. Euroopan talousyhteisö ja Euroopan atomienergiayhteiskunta. Toiseksi se on ulkopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan yhtenäisyys ja kolmanneksi vuorovaikutus ja yhteistyö rikosasioissa.
EU:hun liittyminen lupaa valtiolle merkittäviä etuja, mutta liittyäkseen Euroopan unioniin valtion tulee täyttää erityiskriteerit (Kööpenhaminan kriteerit), jotka edellyttävät vapauksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, yhteiskunnan demokratisoitumista, markkinataloutta sekä noudattaa unionin henkeä ja periaatteita.
Nykyään EU:hun kuuluvat jo Belgia, Saksa, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Ranska, Iso-Britannia, Tanska, Irlanti, Kreikka, Espanja, Portugali, Itävalta, Suomi, Ruotsi, Unkari, Kypros, Latvia, Liettua, Puola, Malta , Slovakia, Slovenia, Tšekki, Viro, Bulgaria, Romania.